sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Renkaita

Tekaisin viimeviikolla yhdelle 'yloppilaalle' korun. Käytin melko paksua hopealankaa. Renkaat olivat 8 mm. Eli melko isoja. Nopea tehdä. Olen huomannut viisaimmaksi laittaa lahjoiksi annettaviin rannekoruihin ketju, niin pitäjä saa itse pituuden valita, ja varsinkin nuoret ovat tykänneet niistä. Mallin koruun valitsi nuorin tyttäreni.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kukkasii

Noniin nyt lähden esittelemään aikaisemmin tekemiäni koruja. Viime sunnuntaina löysin laatikon pohjalta tämä kukkaiskorun. Olin sen unohtanut tyystin. Koru on tehty pienistä siemenhelmistä neulan ja langan avulla. Oikeastaan ihan ajankohtainen tyyliltään. Ei kovin pitkä, mutta ihan hyvä. Kukat on puiden lisäksi olleet aina lähellä sydäntäni. Nykyään tosin olen tietoisesti vähentänyt niiden käyttöä esim. vaatetuksessa, sisustusmateriaaleissa yms.Tämän verran kuitenkin sallittanee.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Puut


Jostain syystä minua on kiehtonut puut jo kauan. Ajattelehan,  kuinka useimmat niistä ovat olleet olemassa jo paljon ennen sinua. Mitä kaikkea ne on nähneet. Siksipä tein paperinaruryijyn "Elämän puu".



Työ on tehty säkkikankaalle. Pinta muodostuu eripituisista ja erityylisistä paperinaruista.



perjantai 11. toukokuuta 2012

Korumaailma on loputon suo

Nappikoru vanhoista napeista ja puuhelmistä. Sekaan sekottui muutama laavakivikin.

En kirjoita tätä blogia savoksi, vaikka vahvoja vaikutteita minulla onkin siihen suuntaan. En ole savolainen, vaikka joku niin väittäisikin. Toisaalta olen savolainen. Anyway...
Jotain on silti aina pitänyt väkertää. Viime vuosina koruja hopeasta, koruja villasta, koruja ihan mistä vaan. Ainut ongelma on aika, joka ei vain riitä. Eli minulla on kausia. Kesä tulee ja silloin voisi olla taas aikaa hopeakoruille. Viime talven neuloin sukkia ja lapasia.Siitä löydät osoitteesta sukkabuumi.blogspot.com

Taannoin tein hopeasta kuvassa olevan käsikorun vanhimmalle tyttärelle.