maanantai 19. marraskuuta 2012

Mustaa ja hopeaa

Lisään erään jo aikaisemmin tehdyn korun kuvan. Kivi on onyx. Itse pidän kyseisestä kivestä erittäin paljon.
Ammattiin valmistujalle tämän tein.

torstai 8. marraskuuta 2012

Mari

Jotain hopeaa olen taas vaihteeksi työstänyt. Tämä ketju on "Mari" ketjua. Ketjun leveyttä voi halutessa lisätä, mutta on näin kevyt ja ilmava.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Tässä tulee niitä muita väkerryksiä. Tekniikka on kangaskollaasi. Taulu on tehty pienistä tilkusilmuista. Sattumoisin löysin aiheeseen sopivat kehyksetkin.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Lisää mutkia

'Voiku' haarukka on mennyt mutkille! Tosin tämä ei ole ollut alunperinkään haarukka, vaikka tämän korun voi tehdä hopeahaarukastakin. Ei, vaan levystä ihan itse sahailin. Työtä paljon, mutta perintökoruhan siitä tuli.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Mutkia matkassa tai korussa

Jaahas. Muistin taannoin tehneeni  korun, joka vaati silloin aloittelevalta harrastelijalta  erittäin paljon. Välineet eivät olleet kovin kovin hyvät, mutta jotain sain aikaan. Ainakin sinne päin. Koru ei ole enää minulla, vaan annoin sen jälkipolville. Siksi olinkin sen tyystin unohtanut. Pitäisi varmaan tehdä uusi itselle.

Korukuvia selaillessa löytyi myös yksi vanha siemenhelmikorukuva. Tästä korusta pidän itse paljon, vaikka se on melko painava helminauhaksi.

lauantai 11. elokuuta 2012

Syksy taitaa tulla

Eihän elokuussa normaalisti ole näin kylmää. Eihän???

Hopeinen käsikoru, jossa yhdistelin levy- ja ketjutekniikoita. Täälläpäin tämä malli tuli myöhemmin suosituksi korunharrastajien keskuudessa eritavoin muunneltuina.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesäkoruja

Ennen lomalle lähtöä tekaisin yhden hopeisen kaulakorun. Minulla oli noita pinkkejä kivihelmiä. Niissä oli sellainen ongelma, että kun ne on värjättyjä, iho tulee punaiseksi. Siksi tein tästä korusta melko pitkän, että pinkit helmet ylettyvät aina vaatteen päälle, ei iholle.

Korjailin myös vanhoja koruja. Ja tietenkin kiillottelin ne taas käyttökuntoon. Joskus olen käsin sahaillut tämän sydämmen. Siinä on pieni graniitti. Käytän korua pitkän hopeisen perusketjun kanssa. Teen yleensä tämänkaltaiset korut monikäyttöisiksi. Eli minulla on eripituisia ja erilaisia ketjuja.

Tämä letitetty ketju teetti joskus aikapaljon töitä. Sitten jossain vaiheessa letti avautui säilytyksessä ja olipa siinä miettimistä kerrakseen kun letitin sen taas uudelleen niin, ettei tarvinnut purkaa ketjua. Lopulta onnistui. Yksi suosikeistani. Ja se yleensä huomataan. Samoin kuin alla olevakin.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Renkaita

Tekaisin viimeviikolla yhdelle 'yloppilaalle' korun. Käytin melko paksua hopealankaa. Renkaat olivat 8 mm. Eli melko isoja. Nopea tehdä. Olen huomannut viisaimmaksi laittaa lahjoiksi annettaviin rannekoruihin ketju, niin pitäjä saa itse pituuden valita, ja varsinkin nuoret ovat tykänneet niistä. Mallin koruun valitsi nuorin tyttäreni.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kukkasii

Noniin nyt lähden esittelemään aikaisemmin tekemiäni koruja. Viime sunnuntaina löysin laatikon pohjalta tämä kukkaiskorun. Olin sen unohtanut tyystin. Koru on tehty pienistä siemenhelmistä neulan ja langan avulla. Oikeastaan ihan ajankohtainen tyyliltään. Ei kovin pitkä, mutta ihan hyvä. Kukat on puiden lisäksi olleet aina lähellä sydäntäni. Nykyään tosin olen tietoisesti vähentänyt niiden käyttöä esim. vaatetuksessa, sisustusmateriaaleissa yms.Tämän verran kuitenkin sallittanee.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Puut


Jostain syystä minua on kiehtonut puut jo kauan. Ajattelehan,  kuinka useimmat niistä ovat olleet olemassa jo paljon ennen sinua. Mitä kaikkea ne on nähneet. Siksipä tein paperinaruryijyn "Elämän puu".



Työ on tehty säkkikankaalle. Pinta muodostuu eripituisista ja erityylisistä paperinaruista.



perjantai 11. toukokuuta 2012

Korumaailma on loputon suo

Nappikoru vanhoista napeista ja puuhelmistä. Sekaan sekottui muutama laavakivikin.

En kirjoita tätä blogia savoksi, vaikka vahvoja vaikutteita minulla onkin siihen suuntaan. En ole savolainen, vaikka joku niin väittäisikin. Toisaalta olen savolainen. Anyway...
Jotain on silti aina pitänyt väkertää. Viime vuosina koruja hopeasta, koruja villasta, koruja ihan mistä vaan. Ainut ongelma on aika, joka ei vain riitä. Eli minulla on kausia. Kesä tulee ja silloin voisi olla taas aikaa hopeakoruille. Viime talven neuloin sukkia ja lapasia.Siitä löydät osoitteesta sukkabuumi.blogspot.com

Taannoin tein hopeasta kuvassa olevan käsikorun vanhimmalle tyttärelle.